Back in business.

En ole uskaltanut päivittää tuonne sivupalkkiin nykyistä painoani, koska jotenkin alitajuisesti olen ajatellut, että paino voi heitellä enemmän suuntaan jos toiseenkin, mikäli se vain pysyy tuoreimman päivityksen alapuolella. Kun aiemmin tuoreimpana päivityksenä oli 64,9 kg, sain syödä melko paljonkin kohtaamatta "liiallisen" turpoamisen ongelmaa. Nyt päivittämäni paino, 63,2 kg, on myöskin holtittoman syömisen tulosta, joten jokainen voi päässään laskeskella, kuinka paljon/vähän olen parhaimmillaan painanut. 61,8 kg! Olen siis salakavalasti viimeisen kolmen kuukauden aikana kerännyt itseeni lähes puolitoista kiloa rasvaa (lihasta ei ole koko tytössä viime aikoina näkynyt grammaakaan).

Tämä postaus oli tällainen totuuden kohtaaminen. Ehkäpä nyt alkaa taas ne painonhallintaa edesauttavat tekijät tehdä pesää elämääni:

- unirytmi
- napostelemattomuus
- liikunta (onneksi juoksukausi alkaa taas)
- ajatusmaailman muuttaminen: en kuole, jos en juuri nyt saa suklaata

Eka tavoite saavutettu.

Ajattelin ensin, etten käy tänne enää yhtään mitään tuloksia kertomassa, mutta nyt sitten kuitenkin rohkaisin mieleni. Enhän voi enää uskoa, että laihtumiseni/laihtumattomuuteni johtuisi jostakin niin tyhmästä kuin blogipäivityksestä.

Joka tapauksessa, paino on nyt hetken aikaa ollut alle 65 kg. Vielä toivoisin viitisen kiloa pudottavani, mutta tavoitepäivämäärä voisi olla jossakin vuoden päässä. Mitään kiirettä ei siis enää ole. Hirveintä nimittäin tulee luultavasti olemaan se tasapainottelu, kun paino on jo siellä, missä pitääkin, mutta se pitäisi saada vielä pysymäänkin siellä.

Ehkä voisin jotain ihania ilonaiheita tähän vielä luetella:

- juoksu 10 km ei tunnu missään ;)
- paidan koko 36 tuntuu yllättävän hyvältä
- housujen koko 38 tarkoittaa sitä, että muotojakin löytyy
- sairastelen vähemmän kuin ennen (nyt tosin hirmuinen flunssa päällä ja kohta viikon juoksutauko, kävelen tosin)
- yleinen energiatason nousu (kämppä pysyy suhteellisen puhtaana)

Nooh, matka jatkuu vissiin sitten...

Ja noin se putos. Ei paino.

Voi jumankekka, kun täällä maalailee piruja seinälle, niin ei siitä kyllä koskaan hyvää seuraa.

Liikunta ja syömiset on nyt sitten niin perseellään, ettei auta kuin ihan oikeesti ruveta laihikselle. Perhana!

Enpä ois uskonut, että tähän taas tullaan.
Tai oisin.

Tähän päivään asti oon kyllä esimerkiksi karkkihyllyllä huomannut, ettei varsinaisesti mitään erityistä tee mieli, mutta silti olen jotain sieltä mukaani napannut. Nyt on tapahduttava muutos: koska sitä karkkia ei oikeasti edes haluta, sitä ei osteta. Tässä on kyse paitsi terveydestä, myös rahasta.

ÄRSYTTÄÄ, mutta alhaalta voi vissiin kiivetä vaan ylös.

Hiljaa hyvä tulee,,,

Juu, hienosti on saatu asioita hallintaan. Unirytmikin lähes kohdallaan, kun viime yönäkin jo kolmelta menin nukkumaan.

Tiiättekö, kaakao on kaiken pahan alku. Keksin sen pari päivää sitten.
Se on se makea, joka vie koko käden.
Ensin otat kupposen kaakaota, sitten toisen. Kohta menet jo kauppaan ostamaan lakritsia ja seuraavaksi jäätelöä. Lontoon rae -suklaata, fetajuustoa, suklaahippukeksejä.

Ainoa asia, mikä tällä hetkellä toimii, on liikunta. Ja sekin, perhana, lakkaa toimimasta, kun kirjoitan sen tähän.

Tällä viikolla liikuntaa (kiinteytysjumppaa ja lenkkeilyä) 330 minuuttia, eli 5,5 tuntia. Hyvä minä!

Ylämäki, alamäki...

Nonni. Niinhän siinä käy, että kun jossain vaiheessa menee hyvin, niin sitten seuraavassa vaiheessa menee huonosti.

Mahassa on nyt mikropatonki ja 300 g lakritsia.

Tänä aamuna paino oli kuitenkin onneksi vielä alle 70 kg. Huomenna ei vaa'alle astuta.

Fiksuna tyttönä aloin miettiä syitä tähän kummalliseen ahmimiseen, jota oon viime päivinä harrastanut. Keksin useita syitä. Kaikki niistä ei välttämättä edes ole hyvän mielikuvituksen tuotosta.

1. Unirytmi: ei saa enää mennä kahdelta yöllä nukkumaan. Enää ei ole loma.
2. Menkat: no tälle ei nyt kai voi tehdä mitään. Hyvä vissiin kuitenkin tiedostaa.
3. Stressi: ei saa enää stressata. (Näin helppoa se on.)
4. Kouluruokailu: se on kahdentoista maissa. Liian aikaisin.

Muutosta tarvitaan.

Läski-bla-bla.

Mietin taas pitkään, että uskallanko kirjottaa tänne, koska aina kun oon vähänkään aktiivisempi tämän laihdutusblogin suhteen, huomaan kohta painavani ennätyksellisen paljon. Ja alkaa laiskottaakin.

Lähteneet kilot on kuitenkin näköjään korvautuneet rohkeudella, kun näin reippaasti suollan tekstiä.

Oon viime aikoina ollut tosi kiltti. Tänä vuonna oon käynyt lenkillä jo viitenä päivänä, elikä joka toinen päivä. Ai että. Kyllä lämmittää mieltä.
Aamulla keittää päräytin kaurapuurot ja jälkkäriksi nautin Studio55:sta (yli 50-vuotiaille suunnattua keskusteluohjelmaa) ja smoothieta. Ja vatsa kiittää.

Onneksi (?) monet luennoistani ovat tänä keväänä n. 15 minuutin kävelymatkan päässä, ja parhaimmillaan joudun kävelemään tuon matkan kahdesti ees-taas. Nyt kun hyvällä matikkapäälläni lasken, niin siitähän tulee jo tunti "mukavaa" arkiliikuntaa. Tosiasiassa nautin huomattavasti enemmän niistä hetkistä, kun saan itseni liikkeelle aivan varta vasten. Kirjotetaan se sitten yhteen tai erikseen.

Pakko kertoa vielä onnistumisista, jotka ovat viime viikolla lämmittäneet mieltä aivan erityisesti. Ensinnäkin ostin kahdet housut (no myönnetään, farkkulegginssit), joista normaalin L/XL-koon sijaan menikin M/L. Sehän on keskikoko/suuri. Ja varmaan on muuten lähempänä keskikokoa. ;)
Toinen onnistumisen elämys tuli, kun ostin urheilukerraston. JOKA OLI ISO!
No sitten alkoi vähän harmittaa se raha, mikä meni tavallaan hukkaan. Mutta on tää tälläkin hetkellä päällä (kävin lenkillä, jee), eikä tunnu ikävältä.

Ihana fiilis. Huomenna retkahdan.

Ainiin. Kerroin kaverilleni uuden vuoden lupauksestani, ja sehän tuli heti ja pyysi Body-tunnille. Huomenna nähdään selvisinkö hengissä.

Oi onnea!

Aijai! Kun kurkkaa tuonne sivupalkkiin huomaa, mihin minun vuosi 2010 huipentui. Tommosia lukemia ei ookaan puntarissa vähään aikaan näkynyt. Oli jo ikävä.

Ja täytyy sanoa, että varmaan saan taas alkaa ikävöimään - sen verran liukkaasti hävisi Amerikan pastillit tämän tytön suuhun tänä iltana.
Oon yrittänyt nyt uuden vuoden kunniaksi käydä lenkillä vähän useammin. Ihan vaan kävelemässä toistaiseksi, ehkä sitten keväämmällä voi taas alkaa hölkälle. En uskalla kuitenkaan lupailla mitään erikoista, koska sehän on tunnettu tosiasia, ettei uuden vuoden lupaukset pidä.

Yhden lupauksen kuitenkin tein. En saa kieltäytyä, jos joku pyytää mukaan liikkumaan. Paitsi pakottavasta syystä. Miksikä tuota kutsutaankaan? Porsaanreiäksi?

Oon huomannut, että parhaiten mulla onnistaa, kun en stressaa liikaa. Rentoa painonhallintaa, niinku sanoo... Öö. Kukas se nyt olikaan. No Patrik Borgipa tietenkin, kertoi Google.

Voisinpa siis tehdä vielä yhden lupauksen. En stressaa laihdutuksesta tänäkään vuonna. Pitäiskö lopettaa tää blogikin?