Painonsa arvosta juustoa.

Käväisin taas tänään katsomassa naapurin puntaria, enkä ees odottanut, että kaveri menee vessaan. Näin sitä käy röyhkeäksi suhteen edetessä.

No joka tapauksessa, kello oli puoli kahdeksan illalla (eikä suinkaan iltapäivä, kuten sivupalkkiin muistelin), kun hyppäsin vaa'alle ja se näytti mukavia lukemia! 71,3 kg! Se tarkottaa kuulkaas sitä, että menkkojen loputtua paino saattais aamuisin olla hyvinkin lähellä tuota maagista tasalukua, jonka alle oon viimeksi päässyt kai yläkoulussa (jolloin muuten painoin 54 kg, oi niitä aikoja).

Täällä alkaa lopun ajat häämöttää (ja samalla valo tunnelin päässä). Olin viime viikon sairaana, enkä päässyt biccaamaan kuin maanantaina. Tällä viikollakin bicit on jääneet väliin erinäisten muiden aktiviteettien vuoksi, ja itse asiassa niitä ei ole suunniteltu viikko-ohjelmaan myöskään tuleville päiville. Seuraavan kerran hippasen ehkä sitten ensi viikon tiistaina. :)

Yritin tänään kovasti saada itseni lenkille. Söin jopa ylimääräisen juustovoileivän, koska ajattelin tarvitsevani energiaa illan juoksua varten. No kävi sitten niin, että hikoilin kaikki juustot kropastani jo kuoroharkoissa, joissa lauletaan kylki kyljessä, eikä enää huvittanutkaan mennä rääkkäämään itseä. Päätin sen sijaan mennä laulamaan vähän lisää ja myöhemmin istahtaa koneen ääreen ja syödä fetaa - paljaaltaan.

Mutta positiivisena loppuinformaationa sellaista, että keittiöttömänä olen ymmärtänyt salaatin arvon, ja viime aikojen ruokalista onkin koostunut tonnikala-feta-salaatista! Nam!

Lomakiloja.

Niin. Viime viikko meni lomaillessa ja se näkyy ei puntarissa, vaan vyötäröllä. Toisaalta toivoisin, että se näkyis puntarissa, koska se tarkottais sitä, että omistaisin sellaisen. Nyt omistan vaan tuon vararenkaan, joka ei lähde mihinkään, vaikka kuinka yrittäis. Tähän asti oon yrittänyt syömällä (pitsaa, pastaa...), ehkä nyt ois aika yrittää liikuntaa.

Kuten oon kertonut, oon liittynyt paikalliseen aerobic clubiin ja tänään mut valittiin sen kilpailujoukkueeseen. Oon sairaan ylpeä itsestäni, koska tää on eka kerta, kun mulle annetaan tunnustusta liikunnan saralla. Se innostaa heti liikkumaan enemmän ja tänään meninkin aerobicin jälkeen vielä hölkälle. Nelisen kilometriä, mikä ei kuulosta juuri miltään, mutta olin silti tyytyväinen itteeni.

Sitten tulin kotiin ja nappasin naamariin viinerin.

Syyskuuta.

Aerobathon 2010 jäikin sitten väliin, koska menin hautajaisiin.
Loka-marraskuun vaihteessa niitä on onneksi kaksin kappalein, bathoneita siis, joten enköhän jompaan kumpaan pääse. Samalla laajennan vähän maailmankuvaani ja lähden taas opiskelukaupungin ulkopuolelle.

Tällä viikolla ehdin käydä pari kertaa biccaamassa ja molempien kertojen päälle käytiin vielä kaverin kanssa hölkkäämässä pienenpieni lenkki. Tänä aamuna jaksoin vihdoin nousta myös lenkille ja täytyy sanoa, että rankkaa oli. Mutta ei maha mittään. Täytyy vaan yrittää nousta useammin, niin ehkä se helpottuis pikku hiljaa.

Toissapäivänä mittanauha näytti mahan kohdalta 78 cm. Oon enemmän kuin tyytyväinen. Tekis mieli päästä vielä puntarille, niin tietäis, oisko kilojakin kadonnut.

So far so good.

Toissapäivänä aerobic, eilen hölkkä, tänään aerobic, huomenna hölkkä?

Tänään ravintola-ateria ja suklaalevy (TOSIN VAAN 100 G).

Huomenna hölkkä.

Lauantaina muuten osallistun Aerobathon 2010 -tapahtumaan, jossa aerobicataan kuus tuntia. :) Oon innoissani! Toivottavasti en pety.

Uusi alku?

Voe että. Kesä meni laihtumisen suhteen vallan mainiosti: jaksoin käydä reippaasti viitisen kertaa viikossa hölkällä, enkä syönyt juurikaan karkkia/herkkuja. Mutta sitten tuli puolen vuoden etelänmatka, joka pilas kaiken. Sairastuin tietysti heti joka hiton tautiin, jota kehitysmaassa vaan voi kuvitella (oikeesti vaan mahatauti ja kuume/yskä/flunssa) ja pidin varsin mukavan kuukauden liikuntatauon. Nyt sitten oon havahtunut siihen, että varsin hiilihydraattipitoinen ruokavalioni kasvattaa mahaa nopealla tahdilla, eikä se taida lähteä pois kuin kuluttamalla.

Siispä. Liityin paikallisen yliopiston aerobic clubiin, yritän lähtä hölkälle ees pari kertaa viikossa ja kävellä kaikki matkat, mikäli mahdollista. Täällä maassa vaan ei oikein illalla passaa lähteä kävelemään ees pienellä porukalla ja toisaalta osa paikoista on niin kaukana, että on paree ottaa naurettavan halpa taksi.

Mutta ettäs tiiätte, tästä lähtee laihis!

1. onnistuminen.

Noniin. Selvästikin oon masentunut, koska oon syönyt tämän viikonlopun niin kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. :D Ja tuo hymiö on vain tuolle masentuneisuus-osastolle, syömisessä ei ole mitään hauskaa.

Jonkinlaisen motivaatiopuuskan innostamana liityin taas Kiloklubiin (siihen Kalorilaskurin huonompaan ilmaiseen versioon...) ja päätin, että nyt on pakko ryhdistäytyä. Huomenna on ehkä vielä vähän heikompi päivä, koska perjantaina ostamiani tortillavermeitä on vielä jäljellä, enkä opiskelijana halua heittää mitään hukkaan. Positiivista lienee kuitenkin se, että kaikesta ahmimishimosta huolimatta niitä ON jäljellä.

No mutta, se miksi aloin tänne vielä tähän aikaan illasta kirjoittaa: tein äsken ensimmäisen askeleeni parempien elämäntapojen teillä. Pesin hampaani. No joo, totta kai pesen hampaani joka päivä, mutta tällä kertaa pesin hampaani ennen kuin ehdin ottaa seuraavan mukillisen kaakaota. Hyvä minä!
Koska tämä taktiikka näyttää toimivan, taidan alkaa pestä hampaani tästä lähtien joka ilta ennen yhdeksää. Siinä säästän jo vaikka kuinka monta kaloria.

Enkö ymmärrä?

En.

Miten voi olla mahdollista, että oon lihonut yli kilon viikon aikana, vaikka oon syönyt varmasti hyvin pitkälti samalla tavalla kuin koko tammikuun ajan.

Paska.

Perjantai ei aina ole se pahin.

Oon sentään päässyt alas niistä joulun jälkeisistä huippulukemista, mutta täytyy sanoa, että oishan tuo paino voinut vähän enemmänkin pudota. Tosin puolen kilon viikkovauhti taitaa olla se suosituin vaihtoehto, joten oon ilmeisen kärsimätön.

Seuraavan kerran punnitsen itseni ensi viikon perjantaina. Silloin ei enää edes naistenvaivat turvota (niitä käytän tähän tulokseen tekosyynä), joten hyviä tuloksia on toivottavasti luvassa. Liikuntaa en pysty vieläKÄÄN harrastamaan, joten syömisiä tarkkailemalla on varmaan sitten tuloksia saatava aikaan.

Tänään laiskottelen ja jäin pois yhdeltä luennolta. Ilta on kuitenkin piiiitkä, koska siihen mahtuu jopa kaksi keikkaa. Nyt täytynee alkaa sitten siivota, kun on vierailijoitakin tulossa viikonlopuksi. :D

Elossa ollaan!

Terveen papereita ei vaan tipu, mutta oon silti uskaltautunut liikkumaan pikkuisen kerrallaan. Tänään kävin lyhyellä puolen tunnin lenkillä pakkasessa, mikä ei kyllä todellakaan tehnyt hyvää; nyt yskittää ja karhistaa kurkkua, mutta ehkä se tästä.
Sain myös hienon liikkumisidean tuossa muutama päivä sitten: katson joka päivä Salkkarit tai jotain muuta ohjelmaa telkkarista - miksen voisi samalla liikkua?! Siispä kaivoin kaapista steppilaudan, jonka avulla tänään askelsin vielä lenkin päälle. Totesin, että Salkkareitten verran porrasastuntaa ei luultavasti tee pahaa kenellekään, ei edes minulle. Pikkuinen hikikin nousi pintaan ja jossain vaiheessa jopa vähän hengästyin!

Tekis tosi kovasti mieli käydä jo vaa'alla. Pelkään nimittäin hirmuisesti, että paino ei ole pudonnut yhtään, ja mitä nopeampaa saisin tämän selville, sitä nopeammin pystyisin siihen reagoimaan ja parantamaan ruokailutottumuksia... Yritän nyt kuitenkin jaksaa tuonne 29.1. asti - perjantai on hyvä punnituspäivä. :)

Ties kuinka mones päivä.

Täytynee kirjoitella tännekin, ettei näytä siltä, että olen aivan täysin repsahtanut... Ei sentään. Pois se minusta.

Uuden vuoden kunniaksi intouduin lupailemaan kaikkea mahdollista:

- herkkulakko toukokuun puoliväliin asti, välietappi ystävänpäivänä
- vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa tammi-helmikuun ajan, maaliskuussa kolme
- nukkumaanmenoajat, jos nyt tammikuun ajan pääsis vaikka ennen puolta yhtä nukkumaan
- "syö hyvin ja laihdu", sanoo Patrik Borg; jääkaapilla ei laihduta, vaan rikastutaan * eli säästä jättämällä turhat ostokset kauppaan
- ole ahkera opiskelija

Hyvää ja iloista uutta vuotta siis. :)


Seuraava punnitus vasta 1.2.2010, myös puntaririippuvuudesta on päästävä.